Kuopio Steelersin vaahteraliigajoukkueen 24-vuotias amerikkalainen pelinrakentaja, Digioiva Oy:n kummipelaaja Seth Peters on jo osoittanut kykynsä pelata menestyksekkäästi jenkkifutiksen vaativimmalla pelipaikalla. Sethin peliuran eteneminen kotona Arkansasissa noudatti monen amerikkalaista jalkapalloa pelaavan nuoren pelaajapolkua, ensin lajia opetellaan junior high schoolissa ja high schoolissa, jonka jälkeen lupaavimmat värvätään collegeen/yliopistoihin.
Seth aloitti pelaamisen Greenbrier high schoolissa laitahyökkääjänä, josta hänet viimeisen pelikauden alkaessa siirrettiin pelinrakentajaksi. Seniorikausi lukiossa oli menestys: runkosarjan saldo oli puhdas 10-0, kauden päättänyt ensimmäinen tappio tuli vasta osavaltion välierävaiheessa.
Useampi yliopisto oli hyvät näytöt antaneesta high school -pelinrakentajasta kiinnostunut, ja Seth sai stipenditarjouksia myös ylimmältä NCAA Div1 -tasolta. Lopulliseksi opinahjoksi ja collegeuran pelipaikaksi valikoitui lähialueen NCAA Div3 -tason Hendrix College, joka sijaitsee pienessä Conwayn kaupungissa Keski-Arkansasissa. Seth sanoo valinneensa collegen puhtaasti akateemisin perustein. Toki, hänen kaksi 1. divisioonan vierailukohdetta high schoolin lopulla, Yale ja Vanderbilt, olisivat myös olleet tunnettuja laadukkaasta opetuksesta.
Aloittava pelinrakentaja collegessa neljän vuoden ajan
Seth aloitti Hendrix Collegessa lääketieteen valmistavat opinnot, mutta pääaine vaihtui kolmantena vuonna matematiikkaan. Jalkapallossa hän oli jokaisena neljänä collegevuotena joukkueensa – Warriorsin – aloittava pelinrakentaja. Kolmena collegekautena Seth valittiin SAA (Southern Athletic Association) -konferenssijoukkueeseen ja toisena pelivuotena hänet valittiin SAA-konferenssin vuoden hyökkäyspelaajaksi. Warriors myös voitti konferenssinsa Sethin kolmannen pelivuoden päätteeksi. Warriorsin pahimmat ja oman konferenssin perinteisimmät kilpailijat ovat mm. Berry College Georgiasta ja Centre Colonels Kentuckysta.
Opiskelijaurheilijan viikko-ohjelma ja elämä collegessa on tarkkaan aikataulutettu: opiskelu ja treenaaminen vuorottelevat aikaisin aamusta iltamyöhään. Hendrix Collegessa myös valmentajat vaativat hyviä opiskelutuloksia. Jos pelaajaa uhkaa jälkeen jääminen sovituista opintotavoitteista, hänellä on mahdollisuus saada henkilökohtaista opinto-ohjausta ja tukea valmistauduttaessa tentteihin. Jos pelaajan opiskelumotivaatio ei riitä tai hän jää jatkuvasti jälkeen opintotavoitteistaan, myös pelaaminen päättyy siihen ja/tai hän menettää mahdolliset opiskeluun ja ylläpitoon tarkoitetut stipendit, joita college värväämilleen pelaajille järjestää. Esim. Sethin ei tarvinnut itse maksaa 50.000 USD lukuvuosimaksusta kuin n. 3.000 – 4.000 USD.
Sethin tie Suomeen ja Kuopioon
Collegeopintojen loppuvaiheessa useat eurooppalaiset seurajoukkueet olivat yhteydessä Hendrix Collegeen. Muutama eurooppalainen seurajoukkue teki myös Sethille tarjouksia. Arvioituaan tilannettaan kokonaisuutena, hän päätti kuitenkin tulla Suomeen ja liittyä silloin ensimmäisessä divisioonassa pelaavan Kuopio Steelersin riveihin. Seth kertoo, että rauhalliseen tahtiin sujunut tutustuminen Steelersin päävalmentaja Pekka Utriaisen kanssa, ja tämän valmennukselliset visiot sekä pelisuunnitelmat saivat hänet valitsemaan Kuopion.
Ensimmäisen onnistuneen pelikauden jälkeen Steelers tarjosi kahden vuoden jatkosopimusta, johon oli helppo suostua, sillä Sethin aloittamat maisteriopinnot Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella yhdistyivät nyt sujuvasti amerikkalaisen jalkapallon pelaamiseen jo tutussa seurassa.
Itä-Suomen yliopistosta valmistumisen jälkeen Sethin tulevaisuus puolentoista tai kahden vuoden päästä on hänen itsensä mukaan ”jännittävä kysymysmerkki”. Hän aikoo ehdottomasti työskennellä data-analyytikkona jossakin yrityksessä. Tietojenkäsittely eri tavoin on jatkuvasti laajeneva ala, joten työnsaannissa ei pitäisi olla ongelmia valmistumisen jälkeen.
Vaahteraliigassa hyvää, mutta myös kehitettävää
Vaahteraliigasta Seth toteaa sen olevan kilpailullinen ja melko hyvin toimiva sarja. Roostersin takana ei viime vuosina ole ollut selkeää kakkosta, vaan kaikilla joukkueilla on mahdollisuus mitaleille, mikä on lajin kiinnostavuuden kannalta hyvä asia.
Toisaalta Sethillä on selkeä näkemys suomalaisen jenkkifutisjärjestelmän kehittämiseksi. Ulkomaisten tuontipelaajien määrää pitäisi rajoittaa, jotta laji voisi kasvaa ja kukoistaa avainrooleissa pelaavien suomalaisten pelaajien avulla. Kotimaisuus ja oman kylän pelaajat lisäisivät lajin kiinnostavuutta, eikä kotimaisten pelaajien tarvitsisi pelätä tuontipelaajien vievän heidän pelipaikkaansa. Sopiva amerikkalaisten ja EU-taustaisten pelaajien määrä olisi 4-5 per joukkue. Toinen vaihtoehto olisi vapauttaa pelaajaliikenne täysin ja identifioitua enemmän ammattilaisliigana, jolloin pelaajien taustoilla on vähemmän merkitystä. Jälkimmäinen vaihtoehto ei liene realistinen suomalaisjoukkueiden kovin rajallisista taloudellisista resursseista johtuen.
”Tuskin maltan odottaa tulevaa pelikautta, Steelers on vaarallinen joukkue 2019!”
Sethillä on korkeat odotukset tulevalle pelikaudelle. ”Joukkue näyttää vahvemmalta, jopa paremmalta kuin viime vuonna. Monet nuoret kyvyt ovat kypsyneet pelaajina ja kehittyvät hyvän sekä monipuolisen valmennuksen ansiosta jokaisessa treenissä paremmiksi urheilijoiksi”.
Steelersin pelinrakentaja haluaa ennen kaikkea olla kasvattamassa voittamisen kulttuuria kuopiolaiseen jenkkifutikseen korostaessaan, että ”aina kun menemme pelaamaan kentälle, menemme sinne voittaaksemme ottelun – sillä ei ole väliä mikä joukkue on vastassa tai mikä on tilanne – pelaamme niin hyvin kuin pystymme, pelaamme voittaaksemme.”