Uusi vuosi, osin uudet kujeet

Kuva: Jari Turunen
Katsaus kulisseihin edustusjoukkueen aloittaessa valmistautumisensa Vaahteraliigakauteen 2018

Kuopio Steelers aloitti varsinaisen off-season jaksonsa tiistaina 2. tammikuuta. Seitsemän valmentajan johdolla 40 pelaajan ryhmä aloitti harjoituskauden kovalla vauhdilla, vaikka valmennus olikin laatinut jo ensimmäisiin treeneihin melko haastavan suunnitelman. Toki koko syystalvenkin ajan pelaajat ja valmennustiimi tekivät kovaa perustyötä punttisaleilla, CrossFit Kuopiolla, videoiden ja ’staff-meetingien’ parissa, mutta nyt siirryttiin ensimmäistä kertaa kauden 2018 joukkueena täysimittaiseen lajiharjoitteluun. Luvassa on takuulla paras Kuopio Steelers koskaan, sen voi sanoa jo tässä vaiheessa. 2009 ja 2017 Spagettimaljan voittaneet joukkueet olivat toki myös vahvoja, mutta nyt jo uutisoitujen lisävahvistusten kera tulevana kesänä tullaan näkemään todella kova Savolaisryhmä Vaahteraliigassa.

Tunkua hallitukseen

Kuopio Steelers Ry:n sääntömääräisessä syyskokouksessa lokakuun lopulla valittiin uusi hallitus nyt käynnissä olevalle toimintakaudelle. Todennäköisesti ensimmäistä kertaa halukkaita vastuun kantoon oli riittävästi, jopa niin että osa vapaaehtoisista jäi hallituksen ulkopuolelle, muihin seuran tehtäviin. Puheenjohtajana jatkaa yksi seuran perustajajäsenistä, Jussi Friman:

’Steelersin hallitukseen saatiin kasaan todella hyvä ja motivoitunut porukka. Kokoonpanosta löytyy vanhoja kokeneita hallitusjyriä sekä ensimmäistä kertaa hallitusvastuuseen astuvia ensikertalaisia. Tekemisen meininki on ollut kerrassaan loistavaa! Olemme hioneet Steelersin toimintamallit koko seuran osalta ja organisoiduttu joukkueittain, joten päämäärät ja tavoitteet ovat sekä joukkueilla että vastuullisilla tiedossa. Monesti seuratyön kompastuskivenä on ollut se, että työmäärä kasaantuu liiaksi tietyille ihmisille ja tämä oli yksi tärkeimmistä asioista, jonka halusimme saada Steelersissä kuntoon. Jotta voimme kehittää seuran toimintaa pitkällä aikavälillä on vastuut ja tekemiset pystyttävä jakamaan tasaisesti. Pelkästään edustusjoukkueen osalta taustalla on lähes viidentoista ihmisen ryhmä, jolle olemme määritelleet eri tehtävät (huolto, markkinointi, myynti, johto, pelaajat, yms.)’

’Steelers on haluttu ja kiinnostava yhteistyökumppani! Taloudelliset näkymät ovat erittäin hyvät ensi kautta silmällä pitäen. Panostamme kovasti ensimmäiseen kauteen Vaahteraliigassa, koska tarkoitus on menestyä ja kilpailla tosissaan Suomen mestaruudesta. Meillä on nyt kasassa yli 50 pelaajasopimusta kaudelle 2018. Mikko Soininen ja Pekka Utriainen ovat tehneet koko syksyn töitä, jotta saamme juuri ne pelaajat Kuopioon jotka tänne haluamme. Steelers tulee olemaan tulevalla kaudella entistäkin parempi ja hienompi joukkue!’

Kuva: Jari Turunen
Strategiapäivästä uusia toimintamalleja

Syyskokousta ennen Steelers Ry järjesti koko seuran kattavan strategiapäivän. Päivän aikana käytiin avointa ja varsin rakentavaa keskustelua menneestä, seuran nykyhetkestä ja ennen kaikkea tulevaisuudesta; Siitä miten toiminta saadaan pidettyä nousujohteisena ja elinvoimaisena myös tulevaisuudessa. Ensin käsiteltiin kaikkia seuran joukkueita, niihin vaikuttavia asioita ja sitä, kuinka yhteistyö seuran eri osien kesken tullaan jatkossa toteuttamaan. Sen jälkeen siirryttiin joukkue- tai jaos kohtaisesti rakentamaan uutta ja entistä parempaa rakennetta ja toimintatapaa joukkueiden sisällä.

Toiminnanjohtaja, urheilutoimenjohtaja

Edustusjoukkueen toiminnan jatkuvasti kehittyessä kohti yhä ammattimaisempaa, kovaa kilpaurheilua tekeväksi joukkueeksi, koettii tarpeelliseksi rakentaa selkeämpi johtamismalli. Uudet tittelit, Toiminnanjohtaja ja Urheilutoimenjohtaja, saivat erinomaiset tekijät taakseen: Jussi Friman toimii koko seuran puheenjohtajuuden lisäksi edustusjoukkueen toiminnanjohtajana ja pari edellistä vuotta siviilikiireiden vuoksi pienemmässä roolissa ollut Mikko Soininen on Steelersin historian ensimmäinen Urheilutoimenjohtaja. Mikon vahvaa panosta seuran toiminnalle viimeisen noin vuosikymmenen aikana ei voi korostaa liikaa ja nyt mies on taas mukana taustalla ja kulisseissa vahvalla otteellaan. Viime aikojen loistavat pelaajauutiset ovat hyvä esimerkki Mikon aikaansaannoksista:

’Syksyllä Vaahteraliigaprojektiin startatessa lähdimme miettimään millaisia haasteita uusi sarjaporras meille asettaa urheilullisesti. Esille nousi selkeästi kolme asiaa, jotka olivat pelillisen tason nousu, ottelumäärän lisääntyminen sekä viikkopelit. Haasteisiin vastaamiseksi halusimme rekrytoida oman vahvan pelaajarungon tueksi lahjakkaita pelaajia, joilla on vahva halu kehittyä ja tulla paremmiksi.’

’Meillä on Kuopiossa äärimmäisen hyvä tilanne urheilijan näkökulmasta eli loistavat harjoitusolosuhteet, valmennus sekä tukitoiminnot. Jotta saamme tästä parhaan hyödyn irti, haluamme joukkueessa olevan paljon motivoituneita urheilijoita. Pelaajamäärän kasvattaminen on tietysti välttämätöntä kasvavan kuormituksen vuoksi, mutta se myös luo tervettä kilpailua ja nostaa harjoittelun uudelle tasolle, kun kaikki saavat vetää treeneissä kovia joukkuetovereita vastaan. Tästä syntyy positiivinen lumipalloefekti, joka väistämättä nostaa peliä pikkuhiljaa uudelle tasolle.’

’Olemme nyt harjoituskauden kunnolla startatessa saaneet täytettyä joukkueen rakentamiselle asettamamme tavoitteet eli kasvattaneet pelaajamäärää hyvillä ja motivoituneilla pelaajilla sekä löytäneet sen tyyppiset pelaajat, joita valmennuksen kanssa lähdimme syksyllä hakemaan. Olen erityisen iloinen, että useampi kotimainen kärkinimi valitsi meidät ja se kertoo mielestäni siitä hyvästä työstä mitä seurassa on tehty jo useamman vuoden ajan.’

’Tällä hetkellä etsimme aktiivisesti enää viimeistä ulkomaalaisvahvistusta ja siltäkin osin neuvottelut ovat sen verran pitkällä, että todennäköisesti lähiaikoina pääsemme julkaisemaan uuden sopimuksen. Toki silmät ja korvat pysyvät auki jatkossakin ja tarvittaessa reagoimme pelaajamarkkinoilla myöhemminkin.’

Kuva: Jari Turunen
Tekijöitä

Suurin työ urheiluseuroissa tehdään kentillä ja kentän laidoilla, ruohonjuuritasolla. Meillä on viimeisten vuosien aikana ollut suuri onni saada mukaan jatkuvasti yhä enemmän aktiivisia ihmisiä seuran lukuisiin eri tehtäviin ja mennyt syksy toi taas huikean määrän vapaaehtoisia. Muutaman vuoden tauon jälkeen Tuukka Heiskanen tekee paluun seuran toimintaan, nyt yhdessä avopuolisonsa Maija Makkosen kanssa. Viime kesänä U17- joukkueen joukkueenjohtajana toiminut Jaana Tuppurainen astuu nyt samaan rooliin edustusjoukkuetasolla ja Jenni Utriainen on ottanut hoitaakseen seuran rahastonhoitajan tehtävät. Savonia ammattikorkeakoulun fysioterapian opiskelijoista saadaan taas tulevalle kaudelle reilusti lisävoimaa loistavan huoltajamme Riina Tiaisen tueksi, mikä yhdessä valtakunnallisesti tunnetun kiropraktikon, Kari Silenin kanssa takaa taas sen, että pelaajien pienet vammat saadaan hoidettua nopeasti ja vahvalla ammattitaidolla.

Kotiottelutiimi

Kuopio Steelersin kotiottelutiimi on viimeisten vuosien aikana noussut ehkä suurimmaksi onnistujaksi koko seuran toiminnassa. Steelersin kotiottelut ovat iloisia, hyväntuulisia ja ennen kaikkea laadukkaita tapahtumia ja se on täysin meidän huikean kotiottelutiimimme ansiota. Viime kesän kotiotteluiden katsojakeskiarvo oli aavistuksen vajaa 500 katsojaa, suurimpana yksittäisenä tapahtumana luonnollisesti ykkösdivisioonan loppuottelu, Spagettimalja, jota ’Aina aurinkoisella’ Väinölänniemen stadionilla seurasi huikeat 1354 ihmistä. Kotiottelutiimiin kaivataan edelleen lisää tekijöitä, kaikkiin eri tehtäviin. Vaahteraliiga tuo hieman lisää vaatimuksia ja ennen kaikkea – toivottavasti – paljon lisää katsojia. Ota rohkeasti yhteyttä Sawolaiseen Sammaaniin, taikuri Alfrendona lapsia ja aikuisia viihdyttävään Jukka-Tapio Keräseen, tai kotiottelutiimin piällysmieheen Antti Komulaiseen, mikäli haluat liittyä tähän loistavaan yhteisöön!

 

Antti Komulainen                                                                                                       J-T Keränen

0503566104                                                                                                                0443553549

antcom@dnainternet.net                                                                                          alfrendo@alfrendo.fi