Steelers sopimukseen Felix N’twan kanssa

 
Kuvat: Mika Alavesa
Puolustuksen linjan jätti lakeuksilta Savon sydämeen

Itävaltalainen puolustuksen linjamies Felix N’twa pelaa kaudella 2018 Kuopio Steelersin riveissä. Suomi on miehelle tuttu osoite, sillä viime kaudella 190-senttinen ja 132-kiloinen N’twa edusti Seinäjoki Crocodilesia Vaahteraliigassa vakuuttavin ottein. Tilastoihin kertyi kesällä 2017 14,5 taklausta, joista 1,5 aloituslinjan takana sekä lukuisia pelinrakentajan painostuksia. Felix on erittäin urheilullinen isoksi mieheksi ja pystyy juoksemaan pallonkantajia kiinni takaapäin aktiivisella moottorillaan. Monipuolisuutensa ansiosta hänet voidaan asettaa useammallekin eri paikalle pitkin puolustuksen linjaa aiheuttamaan harmaita hiuksia vastustajan hyökkäykselle. N’twalla on itse asiassa vasta muutama vuosi takana amerikkalaista jalkapalloa, joten pelitaidoiltaan vielä hieman raaka, mutta äärettömän lahjakas urheilija ei ole vielä toteuttanut koko potentiaaliaan. Tämä lahjakkuus on huomattu myös muualla, sillä N’twalla on try-out tammikuussa kanadalaiseen CFL:ään ja paikan saadessaan miehen sopimuksessa Steelersin kanssa on optio pääsystä isommille peliareenoille.

N’twalta on siis lupa odottaa jopa viime kautta hienompia pelisuorituksia ja hän on loistava lisä kuopiolaisten puolustusmuuriin, kuten päävalmentaja Pekka Utriainen kertoo:

”Yksi selkeistä tavoitteista ensi kauden joukkuetta rakennettaessa meillä oli saada lisää kokoa joukkueeseen. Aiemmin varmistunut Jani Lindqvistin paluu ja nyt Felixin tulo joukkueeseen kasvattavat meidän puolustuksen linjaa hienosti, Ville Lindsten puolestaan tuo kokoa joko tukimies- tai keskushyökkääjäosastolle. Meidän nopeus joukkueena on varmasti liigassakin kovaa luokkaa, nyt aletaan olla myös samassa painoluokassa kärkijoukkueiden kanssa.”

”Felix on monipuolinen puolustuksen linjapelaaja, joka pystyy asettumaan erilaisiin frontteihin oikeastaan mille vaan paikalle ja tuo myös siten paljon lisäarvoa. Miehen otteet viime kesän Vaahteraliigassa olivat erinomaisia, Felix on vahva juoksupuolustaja, joka on yksi vastaan yksi erittäin vaikea pysäytettävä heittodowneilla.”

”Meillä on nyt kasassa varsin hyvä puolustuksen linjan ryhmä. Viime vuoden porukasta Velimatti Mäklin eläköityi ja Sami Hovinen vielä miettii omaa jatkoaan, mutta Oleg Alexeevin saaminen takaisin auttaa paljon. Perttu Kosonen alkaa olla jalkavaivojensa jälkeen elämänsä kunnossa, kesken viime kauden Joensuusta tullut väkivahva Matias Kauppinen ja juhannuksena asepalveluksensa päättävä Kalle Tanninen takaavat sen, että saadaan vahva rotaatio pystyyn. Katsotaan tässä treenikauden aikana jos vielä Sami Kuosmasen räjähtävyyttä käytetään vahvistamaan meidän heittoryntäystä.”

Kuvat: Mika Alavesa
Päävalmentaja Utriaisen ohella myös N’twa itse on innoissaan uudesta sopimuksesta. 

Felix, tell about yourself and your football career so far? 

”My name is Felix N’twa, I am from Vienna, Austria. I am going into my third football season. My career started in El Paso, Texas, where I played my senior year of high school. I went to a junior college in California, and earned a scholarship to ASA, another junior college in Brooklyn, NY, and then transferred to Texas AM Commerce. Unfortunately, I wasn’t able to participate in games due to my groin injury. I stayed away from the game for a good year and decided to come back and give it a last try. ”

 You played for the Seinäjoki Crocodiles last season, so you’re familiar with the Maple League. How did you like Finland?

”Finland is my kinda place! City and countryside feel! I got nothing but positives to say about Finland. Austria and Finland have similar landscapes. The transition wasn’t too hard to make.”

Why did you choose the Steelers? 

”I chose the Steelers because they reminded me a lot of the Hämeenlinna Huskies from the 2017 Maple League. A lot of talent across the board! Mikko (Soininen) contacted me straight after my season and to be honest, I was shocked when he told me they had me high on their recruiting board. Talking with Head Coach Pekka and Seth (Peters) helped me a great deal and I felt comfortable talking to each of them which made the commitment easy.”

What are your expectations for the 2018 season, for the team and you as an individual?

”For the team I got 2 goals: make the playoffs and win the Maple League, but FIRST make the playoffs. My personal goal is to be on the All-Star Maple League team as a defensive lineman and lead the league in sacks as a defensive tackle.”

Do you have a message for the fans of the Kuopio steelers and your new teammates?

”Kuopio Steelers Nation! I am excited to be a part of this new chapter in my life and I can’t wait to meet all of you! Let’s rock this League!”

Felixin viime kauden otteita Vaahteraliigasta pääset katsomaan TÄÄLTÄ!