Otteluennakko: Kuopio Steelers vs Helsinki Wolverines

Sarjan kärkiottelu

Steelers saa kovimman mahdollisimman vastustajan vieraakseen ensi sunnuntaina. Ykkösdivisioonaa puhtaalla pelillä johtava Helsinki Wolverines saapuu Vänärille laittamaan kuopiolaiset todelliseen testiin. Joukkueet kohtasivat sarjan ensimmäisellä pelikierroksella, jolloin pisteet jäivät pääkaupunkiin luvuin 35-27.

Tulikuuma ahmalauma

Wolverines on ollut todella vakuuttava tänä kesänä. Joukkue on voittanut ottelunsa keskimäärin lukemin 60-15 ja omaa tilastojen valossa sarjan parhaan hyökkäyksen ja puolustuksen. Pelkästään Steelers on onnistunut laittamaan kampoihin tasaisen tappavasti suorittaville helsinkiläisille.

Kovia tilastoja

Wolverinesin offensiivinen osasto on takonut pisteitä kuin liukuhihnalta. Air Raid-systeemillä operoiva ahmalauma on edennyt jouhevasti kentällä erityisesti heittäen. Pelinrakentaja Janne Lehtinen on jakanut palloa onnistuneesti usealle eri laitahyökkääjälle. Kuitenkin joidenkin huhujen mukaan Kuopiossa hyökkäyksen linjan takana tulisi seisomaan itse päävalmentaja Robert ”Rojo” Johnson. Nakkeli palloa sunnuntaina kuka tahansa, niin todennäköisesti ykköskiinniottaja tulee olemaan laitahyökkääjä Marcus Siiskonen. Siiskonen on tehnyt tähän mennessä neljässä ottelussa peräti 11 touchdownia.

Ahmojen puolustus ei ole jäänyt hyökkäystä huonommaksi. Aggressiivinen ja hyvin liikkuva yksikkö ei ole antanut vastustajien pysyä mukana oman hyökkäyksensä pisteiden teko tahdissa. Säkitystilaston 3 kärkinimeä ja kaksi ahkerinta heittopuolustajaa löytyvät Wolverinesin riveistä. Ensimmäisessä ottelussa Steelersiä vastaan helsinkiläisten takakentältä puuttui kulmapuolustaja Veikko Kallio. Hän tulee varmasti tulemaan avainasemassa savolaislaitahyökkääjien varjostamisessa.

Wolverinesin päävalmentaja Robert Johnson

“Menestyksemme salaisuus on, että puolustuksemme on antanut meille mahdollisuuden menestyä hyökkäyksessä. Lisäksi kaikki ovat sitoutuneet siihen mitä teemme”

”Olemme tähän peliin valmistautumisessa keskittyneet siihen, että emme tee mentaalivirheitä. Emme voi menettää palloa tai ottaa typeriä rangaistuksia. Puolustuksemme on päästävä pois kentältä. Emme voi myöskään antaa heidän pelinrakentajansa tehdä oloaan mukavaksi taskussa, koska hän on jakanut palloa ympäriinsä hyvin.”

“Rehellisesti sanottuna, uskon, että se kuka tekee vähemmän virheitä, tulee voittamaan. Tämä on se ottelu, jota ihmisten kannattaa tulla katsomaan. Vastakkain ovat sarjan kaksi parasta joukkuetta, jotka ovat hyvin valmennettuja ja joilla on hyviä suomalaisia pelaajia.”

Steelersillä näytön paikka

Wolvoja vastaan koetun tappion jälkeen Steelers voittanut kaikki pelaamansa ottelut. Kuopiolaiset ovat alkaneet löytää omaa identiteettiään molemmilla puolilla palloa. Selvälukuiset voitot ovat taanneet myös sen, että avainpelaajille on voitu lepuuttaa ja kaikki pelaajat ovat saaneet peliaikaa.

Hyökkäyksen puolella Steelersin juoksupeli on jäänyt vähemmälle käytölle. Viime viikonloppuna Indiansia vastaan Kuopio kuitenkin juoksi yli 200 jaardia. Keskushyökkääjät Mikko Aspinen, Petteri Lappalainen ja Charles Wort tulevat olemaan isossa roolissa myös Wolverinesia vastaan niin pallonkantajina, sen kiinniottajina kuin blokkaajinakin. Toimiva juoksuhyökkäys ei pelkästään etene luotettavasti, vaan avaa myös heittopeliin uusia mahdollisuuksia puolustuksen kiinnittäessä pallon kantajiin liikaa huomiota.

Steelersin takakenttä joutuu venymään parhaimpaansa estääkseen ahmojen maalin teon. Kulmapuolustajien Florian Muellerin ja Markus Ojainvälin täytyy pysyä vikkelien helsinkiläisten kyydissä, jotta viime kausina Kuopiota rokottaneet pitkät heittopelit saadaan taltutettua. Yksi merkkausvirhe takapuolustajien toimesta ei taatusti jää Wolverinesilta armotta hyödyntämättä.

Kotietu ja nuoret sankarit

Ottelussa on keskikesän peliksi kovat panokset. Aiemmin pelattujen matsien perusteella sunnuntaina ratkeaa paljon runkosarjan ykkössijaa ajatellen. Jos Wolverines voittaa, niin se tulee mitä todennäköisimmin viemään ykkösdivisioonan voiton. Jos taas Steelers voittaa, niin näiden kahden voittaessa loput ottelunsa uusien sääntöjen mukaan paremmuus sarjataulukossa ratkotaan kolikonheitolla. Tosin tämäkin pelin jälkeen kautta on vielä paljon jäljellä, mutta lopputulos luo varmasti asetelmat loppuja otteluita ajatellen.

Toinen mielenkiintoinen asia seurattavaksi on alle 19-vuotiaiden maajoukkuemiesten otteet. Molemmista joukkueista on ollut kuluneella viikolla useita juniori-ikäisiä pelaajia edustamassa Suomea nuorten EM-kisoissa Tanskassa. Lisäksi Wolverinesin Lehtinen toimii maajoukkueen apuvalmentajana. He palaavat maahan perjantaina, joten teoriassa kaikki Tanskassa olleista pelaajista voivat olla rivissä myös Vänärillä. Nähtäväksi jää, miten kisojen rasitukset heijastuvat pelaajien otteisiin.

Steelersin päävalmentaja Pekka Utriainen:

”Harvoin pääsee tähän aikaan kaudesta pelaamaan näin tärkeää ottelua. Toki runkosarjan loput ottelut ovat vielä pelaamatta, mutta kotiedustahan tässä nyt pelataan mahdollista Spagettimaljaa ajatellen. Toivottavasti yleisö löytää nyt viimeistään paikalle runsain joukoin, luvassa on kovatasoinen jefumatsi.”

”Wolvojen hyökkäyksen vaarallisuus tiedetään, mutta meillä on kyllä pelaajat sen pysäyttämiseksi. Pienistä marginaaleista tulee olemaan kysymys joka tapauksessa, pysäytyksiä tarvitaan samoin kuin pallonriistoja. Hieno mahdollisuus meidän deffille näyttää kaapin paikka.”

”Puolustukseensa Wolvot saavat nyt muutaman vahvistuksen verrattuna ekaan matsiin, siitä huolimatta uskon meillä olevan aseet tehdä riittävä määrä pisteitä. QB Seth Peters pelaa nyt eri tasolla kuin kesäkuun alussa ja juoksupelikin saataneen toimimaan paremmin nyt.”

”Alun merkitys on iso molemmille joukkueille, kuskin paikalle haluaa varmasti kumpikin. Wolvot ei juuri tappioasemassa tällä kaudella ole olleet, olisi hienoa päästä näkemään, miten he siihen reagoisivat. Se on kuitenkin oletettavaa, että kumpikin saa pelata taas, kuten ensimmäisessäkin pelissä, neljä neljännestä kovaa ja loppuun asti. Hieno päivä edessä!”

Ykkösdivarin ykkösmatsi

Ennakkoon matsissa on luvassa sarjan kahden parhaan heittohyökkäyksen ilotulitusta. Se, kumman puolustus pystyy hidastamaan ja pysäyttämään vastustajan useammin tulee olemaan vahvoilla. Kannattaa siis ottaa suunta kohti Suomen kauneinta urheilualuetta viikonloppuna. Sunnuntaille on lisäksi luvattu hellekeliä. Tätä et halua missata, kickoff klo 16!

Poissa: Jari Kuisma (DB), Perttu Pajunen (RB), Kalle Tanninen (DL), Petri Törrönen (LB)

Epävarmat: Simo Ovaskainen (OL)